Olemme käyneet ensimmäiset HOKS-keskustelut. Niiden tavoitteena on ollut
kartoittaa lähtötilannettasi ja käydä läpi opintojen tämänhetkistä
vaihetta ja vuoden kulkua. Olemme myös pohtineet alustavasti
tulevaisuuden suunnitelmia valinnaisten suhteen. Lisäksi olemme
kirjanneet ensimmäisen tulevaisuuden haaveen opintojen jälkeiseksi
ajaksi.
Tehtävänäsi on kirjata ylös itsellesi näitä HOKS-keskustelun aihepiirejä:
1. Mikä on / on ollut tilanteesi koulun alkaessa? Miksi hakeuduit
Kampaaja -osaamisalalle? Mitä vahvuuksia sinulla on mielestäsi? Mikä tai
mitkä asiat ovat sujuneet mielestäsi oikein hyvin?
- Peruskoulussa tiesin haluavani hius- tai kauneudenhoitoalalle. Päädyin kuitenkin hakemaan yhteishaussa hotelli-, ravintola-, catering-alalle tavoitteena tarjoilijan työ. Kahden ensimmäisen koulupäivän aikana tajusin, ettei ala ollut se mitä tahtoisin tehdä tulevaisuudessa. Sieltä hain VALMA-koulutukseen missä olin vuoden ja hain keväällä hius- ja kauneudenhoitoalalle.
Kampaaja -osaamisalalle hain koska kampaajan työ on ollut haaveenani jo pitkään, ja pystyn sitä kautta hyödyntämään hyviä kädentaitojani.
2. Millaisia suunnitelmia sinulla on valintojesi suhteen opintojen aikana? Mitä kaikkea haluaisit sisällyttää opintoihisi?
- En ole vielä oikein suunnitellut valintoja, mutta tahtoisin saada lisäksi mahdollisimman paljon kauneudenhoitoalan opintoja.
3. Millaisia tavoitteita ja ajatuksia sinulla on työelämän suhteen
sitten, kun valmistut täältä? Millainen olisi unelmiesi työpaikka,
työympäristö tai jatko-opintopaikka?
- Kun valmistun, toivoisin pääseväni heti töihin.
Unelmien työympäristö olisi sellainen missä kaikki tulee hyvin toimeen ja on hyvä ilmapiiri.
perjantai 12. lokakuuta 2018
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Koulutehtävä, digitaalinen portfolio
Nimi ja tuleva ammatti: Josefiina Riihinen, kampaaja Opintosi, omat vahvuusalueesi ja työkokemuksesi: Opintoihini kuuluu kampaajan ja partu...
-
TEE TEHTÄVÄT ITSENÄISESTI TAI PARIN KANSSA: 4. Kokemuksesi parturi-kampaajan työn laadusta perustuu asiakkaana olemiseen. Pohdi omia kok...
-
Vaihe 1 - Pese hiukset Clarifying Shampoolla . J os käytät tuotetta kemiallisen käsittelyn yhteydessä, vältä hiuspohjan hiero...
-
1. Mikä on permanenttikäsittelyn tarkoitus? Sen tarkoitus on muuttaa hiusproteiinin eli keratiinin rakennetta niin, että hiuksessa oleva ta...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti